Muutamia kirjallisuusdiplomin kirjoja

   Yritän tässä saada yläasteen kirjallisuusdiplomia suoritetuksi vaikka vähän myöhässä olen liikkeellä. Yksi vuosi enää aikaa ja suurin osa kirjoista on vielä lukematta... Kesällä on kuitenkin ollut vähän enemmän aikaa joten ajattelin tähän postaukseen laittaa muutamista kirjoista joita en niin mielelläni olisi ehkä lukenut mutta jotka nyt piti avata ja kahlata läpi.

Maria Vuorio: Eräänä valtavana maanantaina

   "Eräänä valtavana maanantaina" on kokoelma novelleja, joissa mietitään mitä tehdä kun kaveri varastaa sen lempikorun, ihmetellään Hale-Boppin komeettaa, yritetään kestää tylsyyttä isovanhempien luona ja paljastetaan oman koiran kaksoiselämä. Kirjan nimi on aika osuva. Tapahtumat ovat melko tavallisia - niin kuin maanantaipäivät yleensä ovat. Adjektiivi valtava kuitenkin paljastaa että kokijoilleen tapahtumat ovat melkein elämää suurempia. Vaikka joukossa on muutamia fantasiaan viittaavia kohtia on kirjailija kuitenkin pitänyt jalat maassa.

   Vähän ihmettelen sitä, miksi kirja on laitettu 7. luokan kirjallisuusdiplomin kirjoihin, koska olen sitä mieltä että nämä kertomukset ovat hyvää luettavaa alle kymmenen vuotiaillekin. Kertomukset olivat suloisia ja uskon että monet lapset pystyvät samaistumaan kirjan henkilöihin. Muistan itsekin ajatelleeni ja ihmetelleeni monia samanlaisia asioita kuin tämän kirjan henkilöt.

Timo Parvela: Tuliterä

   Jotta diplomin saa suoritettua, pitää tietysti lukea fantasiakirjallisuutta. Kaunokirjallisuuden lajina fantasia ei kiinnosta minua ja olenkin onnistunut sitä tähän asti välttämään. Annetuista vaihtoehdoista Timo Parvelan Tuliterä vaikutti kaikista lievimmältä. Tuliterä on sarjan Sammon vartijat ensimmäinen osa. Sampo on hajonnut osiin ja sen kahta sirpaletta on vartioitu Pohjolan väeltä jo vuosisatojen ajan. Kaverukset Ahti ja Ilmari saavat tietää kuuluvansa Sammon vartijoihin. Heillä on hallussaan maaginen kannel. Ahdin soitettua sitä koulun kevätjuhlassa alkaa ihmeellisiä asioita tapahtua. Tapahtumat alkavat rullata eteenpäin. Miksi rehtori on yhtäkkiä niin kiinnostunut kanteleesta? Louhitaanko paikallisessa kuparikaivoksessa vain kuparia? Miksi pahamaineinen moottoripyöräjengi Tuonelan joutsenet on kiinnostunut kanteleesta? Näihin kysymyksiin yrittävät Ahti ja Ilmari yhdessä Ilmarin neuvokkaan isosiskon Annin kanssa saada vastausta. 

  Juonta ei voi moittia tylsäksi tai paikoillaan junnaavaksi mutta eipä myöskään kovin monitasoiseksi. Kirja kulki kyllä ihan hyvin eteenpäin mutta en oikein jaksanut innostua siitä. Ehkä kuusi vuotta sitten olisin ahminut kirjan läpi, mutta nyt esimerkiksi monet hahmot tuntuivat vähän väkisin tehdyiltä. Kirjan lopun oli ilmeisesti tarkoitus herättää mielenkiintoa seuraavaan osaan mutta itse en kyllä aio lukea sarjaa enää yhtään enempää.

Michael Farr: Tintti & Co. 

   Nyt on se pakollinen tietokirjakin luettu. Valitsin tämän kirjan koska olen ihan pienestä asti lukenut Tintti -sarjakuvia ja pitänyt niistä aivan valtavasti. Kirjassa käsiteltiin itse Tintin lisäksi yhdentoista muun hahmon taustaa. Jokaisesta hahmosta kerrottiin miten ne tulivat mukaan sarjakuvaan, millainen vaikutus heillä oli juoneen ja mistä Hergé sai inspiraationsa hahmoihin. Ja olihan se mielenkiintoista. Itse olisin kyllä suonut esittelyiden olevan lyhyempiä. Välillä sai oikein pakottaa itsensä jatkamaan lukemista vaikka mieli olisi tehnyt hypätä seuraavaan henkilöhahmoon.

  Kirjan luettuani sain kyllä vastauksen moniin kysymyksiin jotka olivat heränneet itse sarjiksia lukiessa. Esimerkiksi siihen, miksi Tintti on niin yksinkertaisesti piirretty. Vastaus on melko inhimillinen: piirtäjän piti saada sanomalehden nuorten liitteeseen täytettä kiireessä - ja niin syntyi Tintti. Mutta totta on että nyt häneen on helppo kenen tahansa samaistua - niin iästä kuin kulttuuritaustasta riippumatta. Nyt varmasti huomaan uusia piirteitä kun seuraavan kerran luen jonkun Tintti -sarjakuvan. Täytyy myöntää että en kyllä olisi tätäkään kirjaa tullut lukeneeksi jos sitä ei siinä diplomissa olisi mainittu. Ja ihan hyvä että mainittiin.

The mirror crack'd from side to side - Tuijottava katse, Aghata Christie

  Luin viikonloppuna kaksi Aghata Christien kirjaa - tämä oli mielestäni parempi. En ole suuri Neiti Marple -fani mutta kirja Tuijottava katse oli ihan kivaa luettavaa.
  Tunnettu elokuvatähti ostaa Neiti Marplen kotikylästä St. Mary Meadista vanhan talon ja järjestää sinne avajaisjuhlat jonne saapuu väkeä niin kylästä kuin muualtakin. Elokuvatähti on oma säteilevä itsensä mutta yhtäkkiä hän menettää hallintansa ja alkaa tuijottaa seinään täysin hypnotisoituneena. Hetken kuluttua täysin merkityksettömältä tuntuva keski-ikäinen nainen murhataan ja neiti Marple ryhtyy selvittämään juttua.
  Kirjan alku, muutamat ensimmäiset luvut olivat harvinaisen pitkäveteisiä.  Muutamissa kohdissa ajattelin että jätän kirjan kesken. Kuten esimerkiksi tässä: "Samassa neiti Marplen huulilta pääsi harmin huudahdus. Hän oli jälleen kadottanut silmän. Ja mikä pahinta, se oli varmaan pudonnut jo kauan aikaa sitten. Vasta nyt, kun hänen piti ruveta kaventamaan kaula-aukkoa varten ja laskea silmät hän oli sen huomannut. Hän otti varapuikon, piti kudinta vinottain valoa kohden ja tiiraili sitä huolestuneena." Aiheena ei mikään huono, mutta samantasoisen kerronnan jatkuessa toistakymmentä sivua mielenkiinto oli vähällä lopahtaa totaalisesti.
 Onneksi en kuitenkaan keskeyttänyt kirjaa vaan urhoollisesti jatkoin lukemista sillä juoni muuttui pian todella mielnekiintoiseksi. Kun kuvioihin astui muitakin henkilöitä, ei kirjaa enää malttanut laskea käsistään. Juonen edetessä ilmaantui uusia yllättäviä sukulaisuussuhteita ja jännittäviä henkilöitä joilla kaikilla olisi voinut olla tekemistä murhan kanssa. Loppuratkaisukin oli yllättävä, mutta ei kuitenkaan niin monitahoinen kuin esimerkiksi monessa Hercule Poirot'n seikkailuista. Arvoituksen kimpussa sai itsekin painiskella ihan toden teolla. Ja kuten jutun juoni kuuluu, en sitä tietenkään ratkaissut ennen neiti Marplea.
 Jostain syystä olen aina ennen jättänyt ottamatta kaikki kirjat Aghata Christien kirjat joissa neiti Marple seikkailee. Tämän kirjan luettuani voisin alkaa laajentaa piiriäni sillekin suunnalle. Ehkä nyt tämä neiti Marplenkin maailma alkaa minullekin pikkuhiljaa aueta. Vaikkakin, Hercule Poirot tulee silti aina olemaan minulle se oikea Salapoliisi.
 Suosittelen ehdottomasti kirjan lukemista, erityisesti dekkareista pitävälle. Kun vain on kärsivällinen, niin kyllä se juonikin siitä alkaa pikkuhiljaa muotoutua.