Suomen sisällissota Pentinkulmalaisittain: toinen osa trilogiasta Täällä Pohjantähden alla

   Pohjantähti-trilogian toinen osa jatkuu siitä mihin edellinen loppui. Akseli ja Elina ovat muuttaneet vanhaan päärakennukseen, ja Jussi ja Alma asuvat nuorempien poikien kanssa ”vaarinpirtissä”. Torpparien ja maanomistajien välit kiristyvät entisestään. Torpparivapautuslakia puuhataan yhä tehokkaammin. Suojeluskuntia ja järjestyskaarteja perustetaan siellä sun täällä ja Akseli on aktiivisesti mukana työläisten oikeuksien ajamisessa. Tulehtunut tilanne kärjistyykin pian veriseksi sisällissodaksi punaisten ja valkoisten eli työläisten ja maanomistajien välille. Akseli toimii punapäällikkönä surullisessa taistelussa. Kaikkien tuntema lopputulos, punaisten häviö, aiheuttaa Akselille kuolemantuomion, joka kuitenkin lievennetään elinkautiseksi vankeustuomioksi.

   Romaanisarjan keskimmäinen osa on aihepiiriltään yksitoikkoisempi ja synkempi kuin ensimmäinen ja viimeinen. Se keskittyy pääasiassa pentinkulmalaisten taisteluun uuden torpparilain voimaansaamiseksi ja sisällissotaan, joka on pitkään kyteneen vihan lopputulos. Tässä teoksessaan Linna ei ole lähtenyt yksityiskohtaisesti kuvailemaan sodan julmuuksia ja väkivaltaisuuksia. Pääasiassa kirjassa kuvaillaan sodan vaikutuksia yhteiskuntaan, perheeseen ja yksilöön. Romaani kertoo hyvin Suomen historian ristiriitaisimmasta tapahtumasta, jonka vaikutukset suomalaiseen yhteiskuntaan ovat olleet harvinaisen kauaskantoiset.

   Tarina Akselista miehenä, joka on päättäväinen persoona, eikä helpolla anna periksi, mutta joka joutuu alistumaan kuoleman uhalla vahvempiensa epäoikeudenmukaisen vallan alle, on varmasti nykypäivänäkin monelle tuttu. Tämä on yksi syy romaanin saamaan suureen suosioon. Tunteita kuvaillaan kirjassa niin luonnollisella ja selvällä tavalla, että lukija tuntee itse kokeneensa tapahtumat omassa elämässään. Kyseinen tyyli on hyvin tyypillistä suomalaisuutta niin kirjallisuudessa kuin oikeassakin elämässä.

   Nykypäivän lukija voi hyvin tajuta, miksi kyseinen romaani ilmestymisaikanaan aiheutti niin suuren kohun. Siinä kuvattiin maanomistajien tekemiä julmuuksia yhtään kaunistelematta. Mutta nykyaikaiselta kannalta katsottuna, kyseinen tyyli oli tärkeässä asemassa suomalaisten yhdistymisessä. Ennen oli ollut paheksuntaa herättävää vain muistellakin sodassa menehtyneitä punaisia. Kirjan julkaisemisen jälkeen, uudenlainen näkemys alkoi vallata alaa. Ensi kertaa uskallettiin julkisesti puhua tästä niin kipeästä aiheesta. Ja ensi kertaa julkisen keskustelun alle joutuivat myös valkoisten tekemät hirmutyöt. Sotaa alettiin ymmärtää paljon neutraalimmalla tavalla. Pikkuhiljaa alaa alkoi vallata ymmärrys siitä, että myös maanomistajien taholta tehtiin anteeksiantamattomia tekoja. Traagisuudestaan huolimatta romaani on nostalginen silta menneisyyteen, ja siihen suomalaisuuteen, jota emme enää näe ympärillämme.

Kirjailijasalkku & Väinö Linna

Ja taas pitää pahoitella blogin viimeaikaista hiljaiseloa...
Nyt siihen on kyllä tulossa muutos, koska sain vähän aikaa sitten valmiiksi äidinkielen päättötyönä tehtävän kirjailijasalkun. Ajattelin muutamia sitä varten kirjoittamiani tekstejä postailla tänne.
Tein siis päättötyön Väinö Linnasta, joten arviointeja hänen kirjallisuudestaan saatte tässä lähitulevaisuudessa lueskella :)

Ensimmäisenä arvostelu kirjasta Täällä Pohjantähden alla 1.

Pentinkulma ensi kertaa Suomen kartalle

”Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi.” Näillä eleettömillä sanoilla aloittaa Väinö Linna yhden merkittävimmistä teoksistaan, Pohjantähti – trilogian ensimmäisen osan. Tuo jo kovin tunnetuksi tullut virke kuvaa hyvin koko kirjan läpi kulkevaa kaunista eleettömyyttä. Kirjan päähenkilö on – kuten arvata saattaa – Jussi Koskela. Kirjan alkuosa keskittyy kuvaamaan hänen ja hänen vaimonsa Alma Koskelan sisukasta työntekoa, kun he rakentavat omaa elämäänsä. Romaani sijoittuu 1800 -luvun loppupuolelta 1900 –luvun alkuun. Jussi Koskela aloittaa mahdottomalta tuntuvan urakan rupeamalla kuivattamaan torppansa soita viljelysmaaksi. Samalla hän rakentaa Koskelan ensimmäisiä rakennuksia. He myös saavat perheenlisäystä, kolme poikaa. Kirjan loppupuolella vanhin poika, Akseli Koskela nouseekin etualalle kasvaessaan katkeroituneeksi ja jäyhäksi nuoreksi mieheksi. Hän ihastuu kummisetänsä ja naapuritorpan isännän tyttäreen Elinaan ja kirjan viimeisillä sivuilla kerrotaankin heidän häistään.

                 Mielestäni kirjan juoni etenee tarkoituksenmukaisella vauhdilla ja säilyttäen arvokkuutensa. Jo alussa mainitsemani yksinkertainen kerrontatapa säilyttää muotonsa ensimmäisestä lauseesta aina viimeiseen saakka. Erilaiset juonenkäänteet kerrotaan asiallisesti ilman turhia pohdiskeluja. Mielestäni juuri kyseinen kerrontatylli antaa kirjalle sille ominaisen tunnelman, joka kuvastaa hyvin perinteistä suomalaisuutta: jäyhyyttä ja periksiantamattomuutta. Juonenkäänteissä oli helppo pysyä kärryillä ja myös oman mielipiteen muodostaminen tapahtumista luonnistui automaattisesti. Ainoastaan suutari Halmeen ja muutamien muiden pitämät pitkät poliittiset palopuheet kirjan jälkimmäisellä puolikkaalla kaikkine korulauseineen, jättivät politiikkaan tottumattomalle lukijalle muutamia kysymysmerkkejä sisällöstään. Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna, sai Linna taitavana kynänkäyttäjänä minussa jokseenkin samanlaisen tunnelman kuin silloisissa suomalaisissa, jotka olivat paikanpäällä kuuntelemassa noita puheita. Vaikka monien mahtipontisten lausahduksien merkitys jäi hämärän peittoon, ei se suureellinen tapa jolla ne esitettiin jättänyt ketään kylmäksi.

                

                 Myös henkilökuvaukset olivat mielestäni kiinnostavia. Jussi kuvataan jäyhänä ja sitkeänä, tyypillisenä suomalaisena miehenä, joka ei pyydä apua ennen kuin äärimmäisessä tarpeessa. Hän on myös epäileväinen, negatiivinen ja äärimmäisen saita. Alma on hänen mielenkiintoinen vastakohtansa, positiivinen ja iloinen. Monesti kirjassa kerrotaan hänen ”sisäisestä naurustaan”. Alma on ulkoisesti tyyni, mutta sisäisesti iloinen ja eloisa. Hänen hyväntuulisuutensa on valaiseva tekijä torpan arjessa.

                 Kolmas huomion herättävä henkilöhahmo kirjassa oli letkautuksistaan tunnettu Otto Kivivuori, muurari ja Jussin ystävä. Hän sutkautuksillaan saa miehet nauramaan, mutta hienossa perheessä kasvaneen vaimonsa ärsyyntymään. Mielestäni kirjassa kiinnostavinta oli luonteiden moninaisuus. Vaikka periaatteessa lähtökohdat olivat kaikilla ainakin suurin piirtein samat, suhtautumiset onnistumisiin ja taka-iskuihin olivat niin toisistaan poikkeavia.

                 Tämän merkittävän trilogian ensimmäinen osa on mielestäni erinomainen teos, joka avaa nuoremmille lukijoilleen aivan uusia ulottuvuuksia esi-isiemme maailmaan. Vaikka hyvin tiesin siitä miten julmasti torppareita kohdeltiin, kyseinen romaani toi sen niin henkilökohtaiselle tasolle, että vasta nyt voin sanoa tietäväni jotain Suomen lähihistorian talonpoikaiselämästä maanomistajien ikeen alla. Tuo vahva kahtiajakautuminen vastinpareiksi säätyläiset – rahvas, yläluokka – alaluokka, omistava – ei-omistava ja työnantajat - työntekijät, johti lopulta veriseen sisällissotaan ja suomalaisiin voimakkaimmin vaikuttaneeseen ja lopullisimpaan erotteluun – erotteluun punaisiin ja valkoisiin. Tämä on kuitenkin jo Pohjantähti-trilogian toisen osan aihe.