Tyttö ja helmikorvakoru, Tracy Chevalier

  Kirja Tyttö ja helmikorvakoru  (tai toiselta nimeltään Turbaanipäinen tyttö) on kiehtova kuvaus 1600 -luvun yhteiskunnasta. Tapahtumapaikkana on Delft, Hollanti. Nuori 16 -vuotias Griet joutuu isänsä sokeuduttua lähtemään ansaitsemaan elantoa. Hän päätyy kuuluisan taidemaalari Johannes Vermeerin taloon piiaksi. Talon emäntä ei oikein missään vaiheessa opi pitämään Grietistä ja myös yksi lapsista, Cornelia hankaloittaa Grietin elämää talossa. Talon isäntä, Johannes Vermeer, kunnioitettu taiteilija ja taianomainen nero kuitenkin huomaa uuden piian pian. Griet on jo saanut etuoikeuden päästä talon ateljeehen siivoamaan. Ja pian koittaakin päivä jolloin Griet istuu taiteilijan malliksi. Tämä järjestely ei kuitenkaan miellytä kaikkia.

  Grietillä on myös oma yksityiselämänsä jota kuvaillaan kirjassa. Lihakauppiaan poika Pieter on rakastunut häneen ja suunnittelee yhteistä tulevaisuutta. Grietillä on kuitenkin päällimmäisenä mielessään vain taiteilija ja tämän maalaukset. Talon ateljeeta siivotessaan Griet tutustuu yhteen Vermeerin vakioasiakkaaseen van Raveniin joka on iskenyt silmänsä talon uuteen piikaan.
 
 Kirja oli kaunis kertomus rakkaudesta mutta ei kovin syvällinen sellainen. Kyseisestä aiheesta olisi voinut tehdä monitasoisen, mutta kirjailija on tyytynyt vähäeleisyyteen. Oli kiehtovaa lukea kuuluisan taideteoksen taakse kätkeytyvä kuviteltu tarina. Se antoi itsellenikin vähän lisää kiinnostusta taiteeseen. Mitään muuta erikoista kirjassa ei sitten ollutkaan. Tarina oli kuorrutettu yltympäriinsä romantiikalla, mikä teki siittä kuitenkin mukavaa ja kevyttä luettavaa.Kirjan henkilöistä mielestäni mielenkiintoisin oli Johannes Vermeer. Vaikka hän oli jäyhä, hiljainen ja omalaatuinen persoonallisuus, kuitenkin hellyys jota meissä kaikissa piilee tuli hänestä esille jotenkin niin erikoisen kiehtovalla tavalla.

  Suosittelen ehdottomasti kirjan lukemista. Se sopii hyvin kevyenä viihteenä historiallisen romantiikan ystäville. Loppujen lopuksi päällimmäinen tunne kirjan luettuani oli kuitenkin hyvä ja vapautunut.

Richar Bach: Lokki Joonatan

 Lokki Joonatan on pieni, sydäntä lämmittävä kirja lokista ja lentämisestä. Joonatan on lokki joka haluaa oppia lentämään yhä taitavammin ja taitavammin. Intohimonsa vuoksi hän erottuu liiaksi lokkiyhteisöstä jolle syöminen on tärkein asia maailmassa. Joonatan on häpeäksi koko lokkiyhteisölle ja siksi hänet erotetaan siitä. Hänestä kirjaimellisesti tulee vapaa taivaan lintu.

  Lokki Joonatan on kaunis ja samalla myös surullinen kirja. Surullinen koska se kertoo miten julmalla tavalla ympäristömme meitä yrittää puristaa muottiinsa. Jos joku yrittää tehdä vastarintaa missä suhteessa tahansa häntä yleensä vieroksutaan ja pidetään vähintäänkin outona ja jopa vastenmielisenä. Jos joku uskaltaa kertoa omia vastakkaisia mielipiteitään hänet usein leimataan suvaitsemattomaksi tai epäoikeudenmukaiseksi.

  En sano että kaikkia mielipiteitä ja mieltymyksiä pitäisi ymmärtää tai niistä pitäisi olla samaa mieltä, mutta sen sanon että jokainen ihminen on arvokas, ovatpa hänen mielipiteensä tai ajatusmaailmansa minkälaiset hyvänsä. Jokaisen ihmisen oikeutta ajatella asioista pitäisi arvostaa. Kaikilla tulisi olla oikeus, vapaus ja mahdollisuus kokeilla siipiään, nousta huimaan nousukiitoon ja sitten lentää niin kovaa ja korkealla kuin uskaltaa.

  Kirjan loppu on kuitenkin mielestäni onnellinen. Joonatan pääsee ikään kuin toiseen ulottuvuuteen jossa se hyväksytään juuri sellaisena kuin se on. Suosittelen kirjan lukemista seikkailijalle jolla ei ole ennakkoluuloja vapautensa esteenä ja sellaiselle joka kirjoja lukemalla haluaa oppia olemaan vapaa. Vapaa kuin taivaan lintu.

 Kirja on myös innoittanut elokuvantekijöitä ja elokuva taas innoittanut artisteja, joten tämä kappale on syntynyt Jonathan Livingston Seagull -nimisen elokuvan pohjalta.

Les trois mousquetaires

   Nonniin, vihdoinkin saan ensimmäistä postausta tulemaan. Luin pari viikkoa sitten Italiassa lomaillessa

Alexandre Dumasin Kolme Muskettisoturia. Nimestään huolimatta juoni keskittyy kuvaamaan nuorta d'Artagnia joka lähtee itseluottamusta puhkuen kotikaupungistaan kohti Pariisia värväytyäkseen muskettisotureihin. Hänen kuitenkin käsketään suorittaa asepalvelus ensin jossain muussa komppaniassa.  Jo ensimmäisenä päivänä Pariisissa nuori d'Artagnan joutuu kaksintaisteluun kolmen kuninkaan pelätyimmän soturin kanssa. Lailla kielletty kaksintaistelu ensimmäisen soturin kanssa ehtii hädin tuskin alkaa kun jo kardinaalin kaartilaiset tulevat sitä keskeyttämään. Muskettisoturit eivät anna helpolla periksi ja d'Artagnanin taistellessa urhoollisesti heidän rinnallaan, noista neljästä tulee erottamattomat. He joutuvat yhdessä jos jonkinlaisiin seikkailuihin. He suojelevat kunigatar Anna Itävaltalaista häväistyjutulta, auttavat häntä hänen onnettomassa rakkausjutussaan, suojelevat toinen toistaan armottoman kylmähermoiselta, viekkaalta ja kostonhimoiselta Myladylta. Siinä sivussa he juopottelevat rankasti, ratsastavat kuoliaaksi muutaman hevosen ja lipuvat sekä onnellisiin että vähän vähemmän onnellisiin rakkausseikkailuihin.

   

   Kaikin puolin kirja oli viihdyttävää luettavaa. Alkukankeuden jälkeen rönsyilevä juoni kiisi huimaa vauhtia eteenpäin. Suvantoisemmissakaan kohdissa juoni ei takkuillut. Koska tarina sijoittuu 1600-luvulle voisi luulla että henkilöhahmoihin on mahdotonta samaistua, ovathan maa, aika ja olosuhteet aivan erilaiset. Kuitenkin tarinassa on paljonkin yhtäläisyyksiä nykyaikaan. Tarinan sankari on nuori ja kokematon rakkaudessa. Hän näkee kaiken vaaleanpunaisten lasien läpi ja ehkä juuri siitä syystä joutuu kovan Myladyn armoille. Välillä tuntui että kirjan hahmot jopa suhtautuvat tilanteisiin joita he kohtasivat realistisemmin kuin monet nykyajan kirjallisuuden henkilöistä. 

  

   Kirjan kirjoitustyyli on vanhahtava. Esimerkiksi numerot ilmoitettiin nykyään totutun "kaksikymmentäkolme" sijasta "kolmenkolmatta". Tyyli kirjoittaa kuitenkin luo aivan omanlaisensa vaikutelman. Kokemus olisi jäänyt ehdottoman vaillinaiseksi jos kieltä olisi yritetty uudistaa.

  

   Suosittelen kirjaa kaikille. Jos mahdollisimman autenttisen kuvauksen 1600-luvun elämästä haluaa, Kolmeen Muskettisoturiin ei täysin voi luottaa, onhan se kirjoitettu 1800-luvulla. Mutta kaikin puolin se todella on aivan erinomaisen viihdyttävä kirja!