Elämää Pohjantähden alla lähes seitsemän vuosikymmenen ajan

Täällä Pohjantähden alla on Väinö Linnan kirjoittama romaanitrilogia, jonka tapahtumat sijoittuvat 1880- luvulta aina 1950-luvun alkupuolelle asti. Tapahtumapaikkana on senaikainen Suomi. Pääosaan tapahtumista nousevat Suomen sisällissota ja toinen maailmansota. Trilogian päähenkilöitä ovat ensimmäisessä osassa Jussi ja Alma Koskela. Se alkaa siitä, kun Jussi Koskela alkaa rakentaa omaa torppaa ja kuivattaa sen mailla olevia soita viljelysmaiksi. Kirjan loppupuolella heidän esikoisensa Akseli Koskela nousee merkittävämpään osaan ja pitää siitä kiinni aina viimeisen osan loppuun asti. Juoni kuvaankin hänen kasvutarinaansa.

                 Elämä on kovaa työtä ja se jättää jälkensä sen keskellä kasvavaan Akseliin. Mentyään naimisiin hän saa torpan omistukseensa. Elämä ei helpotu yhtään, sillä kun Elina odottaa kolmatta lastaan, Akseli veljineen joutuu sisällissotaan. Ainoastaan Akseli selviytyy elossa. Akseli ja Elina saavat lisää lapsia, ja elämä alkaa vaikeuksien jälkeen pikkuhiljaa hymyillä. Akseli on kuitenkin ehdonalaisessa vankeudessa ja se vaikuttaa joidenkin kyläläisten suhtautumiseen. Seuraava takaisku on kuitenkin jo odottamassa nurkan takana. Tällä kertaa se on toisen maailmansodan muodossa. Koskelan kolmas sukupolvi, Elinan ja Akselin kolme vanhinta poikaa joutuvat talvisodan rintamalle. Vain Vilho palaa takaisin. Hän ei kuitenkaan jää kotiin, vaan menee upseerikouluun. Tämä on kova isku isälle, joka olisi toivonut että poika muuttaa takaisin kotiin ja jossain vaiheessa ottaa torpan omistukseensa. Vilho saavuttaa luutnantin arvon, mutta jatkosodan syttyessä joutuu takaisin rintamalle ja kaatuu siellä. Viimeisen osan loppupuolella myös Akseli kuolee sydänkohtaukseen.

                 Täällä Pohjantähden alla on melko tyypillinen historiallinen romaanitrilogia. Se on kuitenkin kirjoitettu hyvin realistisesti ja tosiasioita kaunistelematta. Sen onkin sanottu olevan hyvä teos sosiaalihistorian kansantajuistamiseksi.

                 Julkaisemisaikanaan trilogia oli mielenkiintoisessa asemassa, koska se kertoi sisällissodasta häviäjän näkökulmasta. Se myös vaikutti historiantulkintaan murentamalla harhakäsitystä vapaussodasta.

Ennen kirjan julkaisua vallalla oli hyvin voimakas harhakäsitys valkoisten ylempiarvoisuudesta ja paremmuudesta. Siksi kirja, vaikkakin se herätti kohua, oli myös arvokas teos suomalaisille. Trilogia osaltaan vaikutti suomalaisten yhdistymiseen ja kahtiajaottelun poistumiseen.  Sen perusteella he oppivat ymmärtämään sisällissotaa neutraalimmalla tavalla.

                                   Kerronta trilogiassa oli joustavaa ja selkeää. Se kulki luonnollisesti eteenpäin kuljettaen lukijaansa kevyesti mukanaan. Kuvaukset elämästä olivat suoria ja rehellisiä. Vaikka trilogian päällimmäisenä teemana oli ahkeruus, periksiantamattomuus ja sitkeys, niin silti ihmiselle luontainen herkkyys ja haaveellisuus pilkotti kaiken sen synkkyyden läpi. Esimerkiksi Jussin kuoleman jälkeen Linna kuvaa kauniisti tuvan elämää: ”---sellainen seikka kuin tuvan lattiassa hohtava ikkunaneliön kuva. Näin käy varsinkin kun se tulee yhä korkeampia ja korkeampia kaaria tekevästä auringosta, siis joskus keskitalven jälkeen. Elina kehräsi ja ottaessaan kopasta haituvia, hän huomasi niiden lämmenneen, kun ne sattuivat olemaan tuon valoneliön kohdalla. Kehruun nostattama tomu leijui ilmassa. Tupa runoili.”

                Kuin vastakohtana tälle kauniille runollisuudelle oli yhä vieläkin tiukassa oleva käsitys siitä, että mies ei ole mies, jos liian herkäksi rupeaa. Kyseinen asenne käy hyvin ilmi tapauksesta, joka sattui Akselin ja Elinan poikien vielä ollessa pieniä. Kun nuorin jätti oman keppikuormansa kantamatta, ei hänelle siitä vihaisia oltu, tokaistiin vain, että ”Kuinkas sinä semmoista teet? Ei mies sillä lailla kesken heitä.” Seuraavassa kappaleessa selitetään hieman asiaa: ” Tällaisiin sanontoihin sisältyi valtaosa poikien kasvatuksesta. --tuollaiset haasteenomaiset vetoomukset miehen kunniaan ruoskivat pahemmin kuin vitsa. Oli häpeällistä valittaa, oli häpeällistä itkeä, oli häpeällistä hakea apua vanhemmilta, oli häpeällistä väsyä ja ylipäänsä oli häpeällistä olla epämiehekäs ja osoittaa minkäänlaisia tunteita.”

                 Akseli ja Elina ovat muodostuneet merkittäviksi suomalaisuuden ja suomalaisen sisukkuuden vertauskuviksi. He ikään kuin symboloivat kaikkia niitä miehiä ja naisia ankaralla työnteolla ja vahvasti käyneet taistelua itsensä puolesta. Akselin kasvutarina myös omalta osaltaan kuvaa suomalaiseen kansaan syvään juurtunutta sisukkuutta, jäyhyyttä ja periksiantamattomuutta. Vaikka kansainvälistymisen tuulet ovat tuoneet Suomeen uusia käyttäytymismalleja, silti suomalaiset ennen muuta arvostavat ahkeraa työntekoa ja tarmokkuutta, ja vasta sitten muita hyveitä kuten sosiaalisuutta tai ulospäinsuuntautuneisuutta. Tämä ajattelutapa on lähtöisin jostain hyvin kaukaa historiasta, mutta varmasti ne vaikeat tapahtumat joita Pohjantähdessäkin kuvaillaan, ovat edesauttaneet tuon ajatusmallin voimistumista ja kiinnittymistä suomalaiseen kansanluonteeseen.

                 Loppujen lopuksi, trilogia kuitenkin kuvaa tavallista suomalaista talonpoikaiselämää iloineen ja suruineen. Talonpoikia, jotka joutuivat joko tahtomattaan tai asiaa edistäneenä kokemaan Suomen historian mullistavimman murroksen. Vaikka aika oli hyvin erilainen trilogian tapahtuma-aikana, henkilöiden ajattelutavasta löytyy paljon yhtäläisyyksiä nykyajan suomalaisen ajatusmaailman kanssa.

                 Romaanisarjan viimeisen osan loppu kokoaa kauniisti tapahtumat yhteen. Siinä kerrotaan Janne Kivivuoren käynnistä Koskelaan. Veljen näkeminen tuo Elinalle paljon haikeita muistoja mieleen. Hänen ajatuksiinsa palaavat ”koti, vanhemmat, Akseli ja sen mukana paljon muuta”. Lopetus ei varsinaisesti ole surullinen, mutta kovin haikea kyllä. Lukijalta eivät ole kyyneleet kaukana. Viimeisen sivun sanat muistuttavat lukijaansa niin selvästi elämän kovuudesta ja rajallisuudesta.